N:o 5 TAMMIKUU 2018 Torstai 2018-01-11
Edellinen - Seuraava - Kaikkiin
Kaiken maailman asioita kaikesta maailmasta! - Toimitus
Aktiivimalli. Presidentti Niinistö hyväksyi lain. Lue!
Aktiivimalli.
Ministeri Mykkänen vs. 1. allekirjoittaja. Osa3
Urpilainen vauhdittamassa Niinistön kampanjaa. Kuvat
2018 Tammikuu

Vastenmielinen Vartiainen. Limbo Peter Nymanin haastattelussa.

Tammikuu 11, 2018

Peter Nyman-nimisesä ohjelmassa MTV:ssä tiistaina 09.01.2017 kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen puolusti ja kehui Juha Sipilän hallituksen työttömiin kohdistuvia aktivoimistoimia.

Ohjelmassa unohdettiin kokonaan se seikka, etteivät ainakaan nykytietojen valossa
työllisyysviranomaiset pysty järjestämään työttömyyspäivärahan alentamista estäviä koulutustilaisuuksia.

Muutenhan Vartiainen saa kehua ja selostaa miten lystää.

Kaksi kertaa hän kuitenkin limboili ilkeästi. Hän väitti olettavansa tietävänsä, että kansalaisaloitteen ensimmäinen allekirjoittaja on ylivelkaantunut ja tämä velkaongelma on syynä koko aloitteen tekemiseen.

Tämä tuntui erittäin vastenmieliseltä, kun Vartiainen hetkeä aikaisemmin oli tuominnut ensimmäiseen allekirjoittajaan kohdistuneen lokakampanjan niin kokoomuksen verkkolehdessä kuin myös muuallakin somessa.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Torstai 11.01.2017 18:14.

Tags: 

http://www.helsinkilehti.fi/2018/01/11/etusivu.html

Alaskan Yukon 1800-luvun loppupuoli
HAPPY  NEW YEAR Gold Rush - Kultakuume
Charlie Chaplin 1925.

2018 Tammikuu

Osa1 täällä! - Osa2 täällä! - Osa 3 täällä!

Aktiivimalli. Ministeri Kai Mykkänen keskustelee kansalaisaloitteen ensimmäisen allekirjoittajan kanssa Ylen A-studiossa keskiviikkona 03.01.2017. Kuvasarja.

...

...



Aktiivimalli. Ministeri Kai Mykkänen keskustelee kansalaisaloitteen ensimmäisen allekirjoittajan kanssa keskiviikkona 03.01.2017 Ylen A-studiossa. 250 kuvaa.
Osa1 täällä! - Osa2 täällä! - Osa 3 täällä!

Kuvat: Pertti Manninen torstaina 04.01.2017 tekstitetystä uusintalähetyksestä. Osa teksteistä puuttuu ja jotkut tekstit ovat lyhennettyjä.

http://www.helsinkilehti.fi/2018/01/11/etusivu.html

2018 Tammikuu

Presidentti Sauli Niinistö hyväksyi työttömiin kohdistuvan aktiivimallin, entä presidenttiehdokas Niinistö?

tammikuu 7, 2018

Presidentti kumileimasena.
Kaikki Suomessa eduskunnan hyväksymät lait vaativat myös tasavallan presidentin hyväksymisen ja allekirjoituksen. Presidentti voi poiketa eduskunnan tahdosta ja olla hyväksymättä hänen työpöydälleen tulleen lain. Laki astuu kuitenkin voimaan presidentin kielteisestä päätöksestä huolimatta, jos eduskunta ottaa lain uudelleen käsiteltäväksi ja hyväksyy sen. Näin siis presidentti itseasiasiassa toimii kumileimasena.

Presidenttiehdokas Sauli Niinistö voisi olla eri mieltä tästä työttömiin kohdistuvasta aktiivisuudesta, mutta ei voi, koska hän on kansalaisliikkeestä huolimatta myös kokoomuksen presidenttiehdokas. Tästä ehdokkuudesta on kokoomuksen päätös. Itseasiassa Niinistö on myös kristillidemokraattien ehdokas niin ikään ko. puolueen päätöksellä. Lisäksi hän on laajassa määrin myös monen muun puolueen kannattajien ja jopa toisen puolueen päättäjienkin ehdokas. Sdp:n entinen puheenjohtaja ja nykyinen kansanedustaja Jutta Urpilainen osallistui jopa Niinistön kampanja-avaukseen Helsingin Narinkkatorilla.

Aktiivimalli on sillä tavalla syrjivä ja epäoikeudenmukainen, että kansalainen voi joutua sanktioiden, alennetun päivärahan, kohteeksi riippumatta siitä, onko hän tosiasiassa aktiivinen työtä etsiessään. Vaatimukset sinänsä ovat ymmärrettäviä, mutta ei se, että yhteiskunta vaatii yhtenä vaihtoehtona johonkin koulutukseen osallistumista, jos ei sitä pysty järjestämään.

Muut vaihtoehdot ovat myös aika vaikeita työtä etsivän näkökulmasta, jos töitä ei löydy niin niitä ei sitten löydy. Ei maan hallitus pysty pakottamaan työnantajia ottamaan ihmisiä töihin ja vaatia maksamaan työehtosopimusten mukaista palkkaa. Tietenkin pystyisi, jos säätäisi siitä lain perustuslain säätämisjärjestyksessä. Kiireellisesti tarvittaisii 5/6 enemmistö äänestäneistä. Eihän tällaista enemmistöä löydy.

Sitten tämä yrittäjäksi pakottaminen. Eihän se kaikilta onnistu. Ajatus on aika absurdi. Presidenttiehdokas Sauli Niinistö on kai joskus pyörittänyt omaa lakitoimistoaan. On kuitenkin sen taakseen jättänyt ja osallistunut mieluummin töhin, joista Suomen yhteiskunta tai sitten EU on maksanut palkkaa. Niistähän kertyy eläkettäkin ja EU:sta vielä niinkin, että presidentti nauttii parhaillaankin jo nyt EU:sta kertynyttä eläkettä jo ennen eläkeikää, siis EU:n investointipankista kertynyttä eläkettä.

Tähän loppuun historian opettajan tunnilla kertoma ja mieleenjäänyt tapahtuma. Kun Ruotsin valtiopäivät vaativat joskus historiassa kuningasta allekirjoittamaan jonkun lain ja jota kuningas ei olisi halunnut vahvistaa, niin hän oli kirjoittanut vahvistussinettinsä alle tekstin: ”Minut on tähän pakottamalla pakotettu”.

Tulevaisuus kannatta varmistaa!

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Sunnuntai 07.01.2018 loppiaisen jälkeen 08:38

Tags: 

http://viikkosanomat.fi/2018/01/07/presidentti-sauli-niinisto-hyvaksyi-tyottomiin-kohdistuvan-aktiivimallin-enta-presidenttiehdokas-niinisto/

http://www.helsinkilehti.fi/2018/01/11/etusivu.html

Helsinkilehti.fi - Helsinkilehti - Helsinki-lehti - Helsinkilehti.fi - Helsinkilehti - Helsinki-lehti - Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Jokaiselle etusivulle!

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat-blogi Ilmoita ilmaiseksi sivu! - 101 ilmoitusta -


2017. Aktiivimalli. Ministeri vs, allekirjoittaja.
250 kuvaa


Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! 

  

Sunnuntai 2013-04-21: Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! Suomalaiset Euro- ja Emu-intoilijat Ylen esittämässä dokumentissa 21:49, 21:54 ja 22:07. Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!




































Kiitollisuus

"Kustansin vuonna 2000 kirjasen 100 syytä olla kiitollinen. Otan sen yöpöydän laatikosta ja selaan sivuja läpi ..."

Olet selvinnyt tästä päivästä.
Monet eivät selviä, joten ennen kuin käyt nukkumaan, lausu rukous. Kiitä, että sinusta on huolehdittu tänäkin päivänä.

Parhaat asiat elämässä ovat ilmaisia.
Se voi kuulostaa kliseeltä, mutta se on totta. Ystävyyttä, terveyttä tai vapautta ei voi ostaa. Muista pitää niitä arvossa.

Vapaa yhteiskunta.
Maailma muuttuu. Ihmiset tulevat suvaitsevaisemmiksi, demokratia laajenee ja sananvapus kasvaa. Käytä se hyödyksesi.

Tiedät voimavarasi.
Vanhemmiten alkaa ymmärtää, että elämässä ei voi saada kaikkea haluamaansa. Tee sitä, mikä on realistista ja mahdollista, muuten voimasi ehtyvät.

Hyvät uutiset.
Ole niistä kiitollinen, oli tuoja kuka tahansa ja olivat ne kuinka vähäpätöisiä tahansa.

Läheistesi myötätunto.
Se ei ole itsestään selvää. Anna sille arvoa, ilmaise kiitoksesi ja kun aika koittaa, tue ja lohduta vuorostasi heitä.

Eniten menneestä maailmasta ihminen kaipaa kiitollisuutta.

Arto Manninen

(56) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Toukokuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 








Totuus

Epäröidessäsi kerro totuus.
Mark Twain

Totuus on arvokkain asiamme. Säästäkäämme sitä.
Mark Twain

Totuus voi vasta silloin vaikuttaa, kun vastaanottaja on sitä varten kypsä. Ei riipu siis totuudesta, että ihmiset ovat vielä niin kaukana totuudesta.
Christian Morgenstern

Totuuden hautajaisissa lauletaan aina samaa virttä: "Minä olen oikeassa ja sinä olet väärässä".
Lin Jutang

(47) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Huhtikuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 






Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi

ARKISTO SYYSKUU 2014.
PAASIKIVEN PATSAALLA.


PAASIKIVEN PATSAALLA. Pieni istuva pysähdys patsaan jalustalla ilmaisia Narinkkatorilla jaettuja mainosnakkeja mutustellen hiukan ympäristöä tarkkaillen ja hetken kuluttua Kiasman edestä lähtevän bussin kyytiin kiíruhtaen.
OPPIA AHMIVA NEITONEN
Kuvat: Pertti Manninen torstaina 2014-09-18 klo 17:11 - 17:20. Helsinki Mannerheimintie.


"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina 31.07.2003.
http://www.nettisanomat.com/2003/07/31/viikonkuva.htm

Arkisto 2001.

SMILE
from MODERN TIMES

Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS

Music by
CHARLIE CHAPLIN

Moderately, with great warmth


SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth

AIN' - HYMY

suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01



modern times - nykyaika. kuvitelma.


http://www.nettisanomat.com/ 2001/05/17/hymy.htm

 

Helsinkilehti - 2018/01/11 - N:o 5 - Vastenmielinen Vartiainen. Limbo Peter Nymanin haastattelussa. - Presidentti Sauli Niinistö hyväksyi työttömiin kohdistuvan aktiivimallin, entä presidenttiehdokas Niinistö? - Osa3. Aktiivimalli. Ministeri Kai Mykkänen keskustelee kansalaisaloitteen ensimmäisen allekirjoittajan kanssa keskiviikkona 03.01.2017 Ylen A-studiossa. 250 kuvaa - Happy New Year - SMILE from MODERN TIMES - Hymy - PATSAALLA - KUVAT. KAMPISSA. - Vuosisadan kuva - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. - etusivu - Torstai 11.01.2018 - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi -

2018,

N:o 5 Helsinkilehti.fi - Helsinkilehti - Helsinki-lehti - Helsinkilehti.fi - Helsinkilehti - Helsinki-lehti - Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2018-01-11 ja 2018-01-15, nettiin 2018-01-15 14:41, linkkejä 2018-01-15.


Sivun alkuun!

 

Sivusto rakennettu nettisanomat-sivuston pohjalta torstaina 2018-02-08. Nettiin 00:10.
Nimiö madallettu sunnuntaina 2018-02-18.